Tällä viikolla olimme Turun naapurikaupungissa Kaarinassa. Siellä on keskustassa pieni kahvila-konditoria. Sitä pitää vanhahko mies. Kävimme siellä muutama viikko sitten ekaa kertaa. Söin huonon makuisen voisilmäpullan, jonka voit valuivat kaikki käteeni. Toisella kertaa kun menimme oli lappu ovessa, että lomalla. Ajattelimme vielä kerran kokeilla ja viimeiseksi jäi. Myyntitiskissä oli herkullisen näköinen pyöreä valmiiksi paloiteltu omenapiirakka. Se oli ainoa, jota ajettelimme ottavamme. Kahvi oli jo kaadettu kuppeihin ja lisukkeet lisätty. Kun pyysimme sitä piirakkaa niin myyjä sanoi sen olevan varatun eikä voinut antaa sitä meille. Hei haloo! Miksi sen piti olla myyntitiskissä. Joimme sitten vain pelkät kahvit jota emme koskaa tee. Meille pitää olla aina jotain särvintä siinä mukana. Eipä  tarvitse enää mennä siihen kuppilaan.

 Toimitimme siinä asioita ja menimme Kaarinan Euromarketin   yhteydessä olevaan  jonkun leipomon kahvilaan. Olimme jo ottaneet syömispuolen tarjottimelle kun kassatäti sanoi, että kahvi on loppu mutta tippumassa on. Eihän sen odotus kauaa kestänyt, mutta kahvilassa kahvi loppunut! Palvelu tai oikeastaan sen puute on jokapäiväistä.