Painonpudotusrintamalla ei ole tapahtunut yhtään vähenevää. Taitaa olla toisinpäin. En ole viitsinyt mennä vaakalle. Olen huomannut parhaan motivointi jutun laihdutukseen.  Olen viime päivinä kiusannut itseäni katsemalla valokuvia itsestäni. Tuskin kehtaan katsoa. Pitää oikein pakottaa. Peilissäkään en näytä niin lihavalta ja rumalta kuin kuvissa. Pitää varmaan teettää itsestäni kuvasarja ja laittaa esille, että muistaisin kaiken aikaa missä mennään ja missä pitäisi mennä. Näen vain sopivan kokoisia ihmisiä ympärilläni ja häpeän itseäni. Minulla on liikakiloja noin 15, mutta mitä tuntee ne ihmiset joilla on hurjasti enemmän. Nyt olen vaan ihan tavallinen keski-ikäinen pyöreä nainen.

Tänään pitkästä aikaa olin liikkeellä polkupyörällä. Sen verran valokuvien katsominen on auttanut. Juuri sopiva matka pyöräillä Ystävän luokse jonne on noin 6 km. Kuntokin on ihan nollalukemissa. Ylämäet ajettuani luulen , että henki loppuu. Piti vain polkea tosi hiljaa. Aina ylämäen jälkeen ei valitettavasti tule alamäkeä. Ennen saatoin pyöräillä huvikseni kymmeniä kilometrejä eikä sellaista ylämäkeä tullut joka olisi puuduttanut minut. Mutta tästä on vain matka parempaa suuntaan. Pakko olla.