Entiset naapurini kävivät tänään. Olin ommellut heidän lapsenlapselleen tuoliin sopivan istuinjutun. Lapsi kun on vasta 5 kuukauden vanha. Samanlaisen, jollaisen ompelin Pikkumiehellekin. Tulivat sitä hakemaan. Nämä ovat ne hyvät naapurini, jotka kuljettavat minua marjastamaan metsiin. Ensi viikolla mennään porukalla kerämään talven mansikat. Yksin en viitsisi lähteä, vaan ostaisin torilta.

Mutta siihen siirappiin. Olivat juhannuksena keräänneet sekä kuusen- että männynkerkkiä ja keittäneet niistä siirappia. Sain kumpaakin siirappia purkillisen tuliaisiksi. Niitä sitten maisteltiin tofujäätelön kanssa. Ja olivat tosi hyviä. Sitten he toivat suuren pussillisen valmiiksi paloiteltua raparperia. Tälläisille ihmiselle on mukava antaa vastalahjaksikin jotain, eli se  tuolipussi.