Ystävän talo on melkein myyty. Kuntokartoitus kun on tehty niin kauppakirja allekirjoitetaan. Nyt sitten Ystävä tarvitsee uuden kodin. Sen täytyy olla rivitalo ja niitä ei ole paljon vuokrattavana. Kuukausi aikaa löytää se. Otin Ystävän kotona eilen valokuvia tekemistäni käsitöistä. Uudessa kodissa eivät välttämättä enää ole esillä. Ne kun on tehty tätä taloa varten, missä nyt asuu. Ehkä sentään tilkkupäiväpeitto löytyy jatkossakin sängyltä. Toivoisin ainakin, koska siihen on mennyt paljon työtunteja. Ensin on pitänyt kerätä kankaat. Tähän peittoon en on kerralla ostanut sopivia kankaita. Sillailla saa kyllä kauneimman peiton ja kalleimman. Kaitaleiden leikkuukaa ei käynyt hetkessä. Mukavin vaihe oli ommella hirsimökkiblogit ja yhteen kokoaminen. Peitto on käsintikatt ja sen ajan mittasin. Minulla oli minuuttikello aina käymässä ja tikkasin tunnin rupeamia. Tähän meni 51 tuntia. Varmaan senkin takia noin paljon kun oli ensimmäinen käsintikkaustyö. Olen kyllä käynyt tikkauskurssiin, jolla oppisin tikkaamaan neljään suuntaan, ja se vähän nopeuttaa. Silloin täytyy pitää kahta sormustinta. Peukalossa nahkainen ja keskisormessa metallinen.99582.jpg

Sitten olen Ystävälle tehnyt pari huovutustyötä. Toinen on pannumyssy, jota hän käyttää joka päivä. Kahvi kuulema pysyy siinä lämpimänä ainakin tunnin verran. Siis aivan tavallinen keittimen lasipannu. 99586.jpg

Toinen on huovutettu joutsen. Molemmat huovutustyöt on tilaustöitä, eli hän on pyytänyt niitä.Pannumyssy on minun ensimmäinen huovutustyöni ja ihan oma malli. Joutsentaulun Ystävä piirsi minulle malliksi.

99584.jpg

Ensimmäisellä tilkkutyökurssilla tein ompputaulun paperitekniikalla. Omenoiden takana on lisävanua, joten ne ovat koholla.

99583.jpg