Eilen oli liian kiireinen päivä. Ensin aamulla kello 10 turkin kielen tunnit. Sieltä suoraan Työväenopiston kurssille, jonka ensimmäinen kerta oli joskus maaliskuussa. Kurssilla tehdään pienistä virkatuista lapuista villatakki Gollkronan valmistaman mallin mukaan. Esikuva on siis Qidi-Minan tekemä takki.

http://www.gullkrona.fi/fi/index.html

Minun takkiini tulee arviolta 400-450 palaa, Nyt olen virkannut noin 150 palaa. Otan taas virkkuuvälineet Turkin matkalle mukaan niin kuin viime kerrallakin. Alumiininen virkkuukoukku menee Ystävän taskussa turvatarkastuksesta läpi. Eikä lentohenkilökunta siihen sitten enää puutu, vaikka minulla onkin pieni metallinpuikko mukana. Lähdemme Alanyaan viikon päästä kahdeksi viikoksi. Mennen tullen on monta tuntia aikaa virkata. Takin palat olisi tarkoitus saada kesän kuluessa valmiiksi ja koota se. Sitten syksyllä kun kurssi taas kokoontuu niin viimeistelemme sen ja teemme tarvittavat muutokset.

Kurssin jälkeen menimme Ystävän kanssa uuteen kotiin. Hän vaihtoi kylppäristä homeiset silikonisaumat uusiin. Ja keittiön tiskipöydän sauman uusi kanssa. Minulta tuli lähes itku kun vedin lieden pois paikaltaan. Sen takaa ei oltu siivottu vuosikausiin. Kyynelten lisäksi tuli pahaolo kun oli niin kamalan näköistä. Lattialla oli paksu kerros kaikenlaista kuonaa. Sekä seinät ja lieden reunat kaikenlaisessa töhnässä. Pakkeliraudalla puhdistin enimmät kohdat. Niihin jätteisin ei mikään rätillä pyyhkäisy riitä.

Illalla koitin urakkavauhti pakata tavaroita koska huomenna tulee muuttoväki ja kaikki pitäisi saada muutettua. Eilen tuli jo Wtytär kaverinsa kanssa. He menivät uuteen kotiin yöksi. Wtytär kertoi siivoavansa liettä iltapuhteiksi. Hyvä jos kerkiäisi  edes jonkun kohdan puhdistaa. Tänään aamupäivällä tulevat vanhaan kotiin ja Wtytär leipoo äitienpäiväksi kakkupohjan. Ja huomenna koristelee. Käyn tätnään torilta hakemassa siihen mansikoita. Myynnissä on espanjanlaisia, mutteivat ole olleenkaan niin komeita joita Turkissa söin. 

Parasta huomisessa muuttopäivässä on kun saan koko perheeni samaan tilaan. Vaikka se onkin edestakaisin kulkemista, mutta sitten kun tavarat on muutettu niin lämmitän kanakeiton ja jälkiruoaksi on mansikkakakkua.