Viime syksynä jätimme Ystävän pihalla kaikki puiden lehdet huonosti kasvavalle nurmikolle. Ajattelimme, että jonakin vuotena maatuvat siihen ja sitten laitamme multaa päälle ja taas kerran kylvämme valkoapilaa ja nurmikkoa ja toivomme parasta. Se osaa pihaa on varsin varjoinen, eikä siinä tunnu menestyvän mikään. Nyt kun talon myynti tuli ajankohtaiseksi ei maatumista voinut odottaa. Putsasimme lehdet peräkärryyn ja veimme kaatikselle. Lehtikerrosten alla kasvoi onneksi jotakin vihreää. Ja lieroja oli paljon. Niitä koitimme pelastaa laittamalle niitä sivummalle. Jotkut siinä kuitenkin menettivät henkensä ja osa päätyi kaatopaikalle. Rikoimme mullan pintaa ja kylvimme siihen varjoisen paikan nurmikon siementä ja valkoapilaa. Sitä on siihen kylvetty jo monena keväänä. Siitä kasvistahan sanotaan, että se kasvaa riesaksi asti. Nyt on löytynyt ainakin yksi paikka  missä ei menesty. Kuvasta näkyy kuinka lohduton on nurmikon tilanne. Toivomme siihen parannusta lähiviikkoina. Nyt vaan kastelemme sitä ja päivittäin  ja odotamme itämistä.

78756.jpg