En usko horoskooppeihin, mutta seuraava teksti kertoo aika tarkkaan Ystävästä, joka on horoskoopiltaan Oinas.

"Oinas innostuu uusista asioista ja osaa tartuttaa innostuksensa myös muihin. Ideoita pursuavana ja huumoria räiskyvänä on hän on piristävä kuin alkava kevät. Oinas on kuin huhtikuun sää, oikukasta olotilaa seuraa aina päivänpaiste. Oinas ei alistu vastoinkäymisistä. Hän käy niiden kimppuun rohkesti ja suoraviivaisesti ja onnistuu yleensä saamaan niistä niskalenkin. Oinaan ystävillä on kissanpäivät. Hän on partiolaisittain valmis auttamaan, vaikka hätä olisi kuinka hirmuinen. Mutta jos ystävä pettää oinaan, tulistuminen on yhtä hirmuinen. Hän ei kuitenkaan ole pitkävihainen, joten ystävällä on vähintäänkin yksi mahdollisuus osoittaa kelpoisuutensa."

Kaikki Ystävän tuntevat ihmiset eivät allekirjoita hänen huumorintajuaan, mutta minä joka vietän päivittäin aikaa hänen kanssaan, tiedän sen. Meillä on tosi kivaa yhdessä. Nauramme ja pelleilemme eri asioilla.